Bonusta jokaisesta matkasta!
Inspiroidu kanssamme!

Juhannus lähikohteissa

Juhannuksen viettoon liittyy yöttämän yön mystistä taikaa. Juhannuksena saa ja pitää valvoa koko yö! Yöttömässä yössä toivon ajatukset ikuisesta kesästä sinkoilevat yhdessä kokoista korkealle nousevien liekkien kanssa. Taikoja tehdään ja yötöntä yötä juhlitaan. Vuonna 2024 juhannusta juhlinta tapahtuu Suomessa ja Baltiassa eri aikaan.

Juhannuksen taikaa

Yksi juhannsaaton kohokohdista ovat valtavat kokot, joihin kerätään risuja tai muuta poltettavaa koko kylän voimin. Rohkeimmat hyppivät kokon yli  hyvää sato-onnea ja terveyttä toivoen. Kansanuskomukset liittyvät tiiviisti juhannuksen viettoon. Silloin voi nähdä nuoria neitoja kukkaniityillä keräämässä kukkia. Ken haluaa nähdä tulevan puolisonsa, laittaa kukat tyynynsä alle ja toivoo tulevan puolisonsa näyttäytyvän unessa. Juhannuksena grillataan, lauletaan, tanssitaan ja kerrotaan kansantaruja. Taikoja tehdään ja nautitaan yöttömästä yöstä! Baltiassa juhannusta vietetään aina  23.-24.6. riippumatta siitä, mihin viikonpäivään minäkin vuonna juhla osuu.

Juhannus Tallinnassa

Juhannus Tallinnassa tarjoaa matkailijalle useita vaihtoehtoja. Tallinnassa juhannustaan viettävä voi suunnata esimerkiksi Prigin kylään Viimsin Ulkoilmamuseoon tai Haaberstin kylään Viron Ulkoilmamuseoon.  Tallinnan rannoista kokot syttyvät usein Piritan ja Stroomin uimarannoilla. Rannalle voit suunnata myös grillaamaan ja viettämään iltaa. Mikäli sää ei suosi, löytyy ainakin Tallinnan Vanhastakaupungista avoinna olevia ravintoloita.

Juhannus Pärnussa

Tallinnan lisäksi kaupunkijuhannusta voi viettää esimerkiksi Pärnussa. Pärnu on Viron kesäpääkaupunki, jossa on vilkas yö- ja kulttuurielämä. Juhannuskokkoja syttyy myös Pärnumaalla useita. Kesäkuussa Pärnu juhlii kesän alkua ja saa Tallinnalta virallisesti kesäpääkaupungin tittelin. Ohjelmassa on yleensä esiintymisiä ympäri kaupunkia. Perjantai-iltana voit myös lähteä juhannusristeilylle IMT:n kautta.

Juhannus Tartossa

Kesäinen Tartto kutsuu nauttimaan juhannuksen taikaa. Suomalainen bussi kuljettaa matkaajat Tarttoon torstaina 20.6. ja paluumatkalle lähdetään sunnuntaina 23.6.2024. Matkaajalle jää runsaasti aikaa nauttia kiireettömästä kaupunkijuhannuksesta Viron toiseksi suurimmassa kaupungissa.

Juhannus Haapsalussa

Pieni, rauhallinen ja idyllinen Haapsalu on täydellinen kohde juhannuksen viettoon. Nauti luonnosta, merellisyydestä, värikkäistä puutaloista, herkullisesta ruoasta, kylpylöiden palveluista. Juhannusmatkalle pääset lähtemään kuljetuksin torstaina 20.6. ja voit palata joko sunnuntaina 23.6. tai torstaina 27.6.2024.

Juhannus Vihulassa

Miltä kuulostaisi juhannus kartanon tiluksilla? Vihulassa voi juhannusta viettää ainutlaatuisen hurmaavassa ympäristöstä. Vihulan kartano sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Mustojajoen varrella, noin 90 kilometrin päässä Tallinnasta. Historiallinen ja elegantti 1500-luvulta peräisin oleva Vihulan kartano on loistava vaihtoehto juhannuksen viettoon!

Juhannus Riiassa ja Jurmalassa

Juhannus eli jãni on Latvian koko vuoden suurin juhla. Tuolloin punotaan seppeleitä, juodaan olutta, syödään kuminajuustoa, lauletaan ja tanssitaan sekä saunotaan. Juhannuksen viettoon on olemassa vain yksi sääntö: Nukkumaan ei saa mennä ennen auringonnousua! Riiassa suosituin keskikesän juhlan kokoontumispaikka on Dauagava-joen varrella Riian linnan ja Kivisillan välissä oleva 11. Novembra Krastmala, jossa tapahtumat yleensä alkavat 23. kesäkuuta klo 17:00 jatkuen aina aamuyön tunneille. Jurmalassa puolestaan upealla 26 kilometrin pituisella hiekkarannalla keskiyön juhlijoille on runsaasti tilaa.

Merellinen Viro -kiertomatka

Itämeri halailee Viron rantaviivaa, vaikka paikallisten asukkaiden pääsy merelle on ollut ajoittain hyvin haastavaa. Merellinen Viro -kiertomatkalla voit kokea Viron länsirannikon monet upeat nähtävyydet ja erityispiirteet, kuten Haapsalun lumoavat pitsihuvilat, Hiidenmaan upean luonnon tarjoamat elämykset ja Saarenmaan saaristohenkeä täynnä olevat maisemat ja tunnelman. Näillä seuduilla meri on aina läsnä, ja sen vaikutus näkyy vahvasti alueen kulttuurissa ja luonnossa.

Matkat

Tallinnan hotellimatka

Helsinki-Tallinna
Tallinna (valitsemasi määrä öitä)
Tallinna-Helsinki
Valikoimassa Tallinnan keskustahotellit aina pienistä Vanhankaupungin hotelleista viiden tähden luksukseen – valitse hotelli joka sopii sinun lomaasi! Laivamatkat sisältyvät pakettiin ja voit valita itse omat aikataulusi sekä matkasi pituuden.


Riian kaupunkiloma lentäen Helsingistä

Helsinki–Riika
Riika (valitsemasi määrä öitä)
Riika–Helsinki
Hyppää Helsingissä koneeseen ja tunnin päästä olet jo Riiassa, Baltian Pariisissa. Lentomatkoillamme saat itse valita lähtöpäiväsi ja matkan pituuden. Laajalla hotellivalikoimallamme varmistamme matkaasi hyvän hinta-laatusuhteen.


Pärnun hotellimatka

Helsinki-Tallinna
Tallinna-Pärnu
Pärnu (valitsemasi määrä päiviä)
Pärnu-Tallinna
Tallinna-Helsinki
Pärnuun omalla autolla tai bussilla! Valitse mieleisesi hotelli, valikoimasta löytyy niin ranta- kuin keskustahotelleja. Laivamatkat ja kuljetukset sisältyvät matkan hintaan.
🚌 Bussikuljetuksella satamasta Pärnuun pääset kesä- ja elokuussa tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin, juhannuksesta elokuulle joka päivä ja ympäri vuoden torstaisin ja sunnuntaisin.


1 yö laivalla + Tallinnan hotellimatka

Helsinki - Tallinna
Tallinna (valitsemasi määrä öitä)
Tallinna-Helsinki
Ensimmäinen yö laivalla Helsingistä Tallinnaan, loput yöt voit valita vapaasti Tallinnan laajasta hotellivalikoimasta. Paluu valitsemallasi aikataululla.


Vihulan kartanoloma

Helsinki - Tallinna
Tallinna - Vihula
Vihulan kartano (valitsemasi määrä öitä)
Vihula - Tallinna
Tallinna - Helsinki
Lähde viettämään rentouttavaa kartanolomaa hurmaavaan Vihulan kartanoon! Voit valita matkan pituuden sekä lähtöpäivän oman aikataulusi mukaan.


Riian kaupunkiloma lentäen Tampereelta

Tampere-Riika
Riika (valitsemasi määrä päiviä)
Riika-Tampere
Koe Baltian Pariisina tunnettu Riika! Lentomatkoillamme saat itse valita lähtöpäiväsi ja matkan pituuden. Laajalla hotellivalikoimallamme varmistamme matkaasi hyvän hinta-laatusuhteen.


Riian kaupunkiloma lentäen Turusta

Turku-Riika
Riika (valitsemasi määrä päiviä)
Riika-Turku
Lentoaika Turusta Latvian pääkaupunkiin Riikaan kestää vain noin tunnin. Lentomatkoillamme saat itse valita lähtöpäiväsi ja matkan pituuden. Laajalla hotellivalikoimallamme varmistamme matkaasi hyvän hinta-laatusuhteen.


Tarton hotellimatka

Helsinki-Tallinna
Tallinna-Tartto
Tartto (valitsemasi määrä päiviä)
Tartto-Tallinna
Tallinna-Helsinki
Lähde Tarttoon omalla autolla ja bussilla. Omalla autolla voit itse valita matkasi lähdön ja pituuden. Kuljetuksellisia matkoja vuonna 2025 Tallinnasta järjestetään 18.-21.4., 19.-22.6., 7.7.-10.7., 21.-24.7., 4.-7.8., 18.-21.9. ja 16.-19.10.


Haapsalun kylpyläloma

Helsinki-Tallinna
Tallinna-Haapsalu
Haapsalu (valitsemasi määrä päiviä)
Haapsalu-Tallinna
Tallinna-Helsinki
Haapsalun kylpyläperinteet ovat pitkät. Suurin osa lähtöpäivistä on myynnissä omalla autolla matkaten. Vuonna 2025 varattavissa IMT omia kuljetuksia ajalla pe-ma 18.-21.4. ja 19.6.-10.8. torstaisin ja sunnuntaisin. Uutuutena vuonna 2025 voit myös varata kauttamme matkan, joka sisältää bussikuljetuksen LUX Express bussilla.


Merellinen Viro

Helsinki - Tallinna
Tallinna - Haapsalu
Haapsalu (1yö)
Haapsalu - Hiidenmaa
Hiidenmaa (1 yö)
Hiidenmaa - Saarenmaa
Kuressaare (2 yötä)
Saarenmaa - Tallinna
Tallinna - Helsinki
Merellinen Viro ihastuttaa häkellyttävin maisemin Haapsalussa sekä kahdella Viron suurimmalla saarella Hiidenmaalla ja Saarenmaalla. Lähdöt vuodelle 2025 ovat keskiviikkoisin 21.5., 18.6., 16.7., 13.8., 20.8.


Riian hotellimatka

Helsinki–Tallinna
Tallinna–Riika
Riika (valitsemasi määrä öitä)
Riika–Tallinna
Tallinna–Helsinki
Latvian pääkaupunki Riika yllättää ensikertalaisen ja tarjoaa nähtävää ja koettavaa vielä seuraavillekin vierailuille. Järjestämme 4 päivän matkan Riikaan tilausajobussilla 18.4.2025. Tutustu myös jokapäiväisiin matkoihin Lux Express -bussilla. Valittavissa on hyvät keskustahotellit!


Muut Tapahtumia ja elämyksiä -kokoelmat

Kaikki 14 kokoelmaa
Kaikki 14 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa