Millaisia olivat Eurooppaa järisyttäneet rikokset?

Belgiassa antwerpeniläiseen pankkiin tehtiin vuonna 2003 laajamittainen ryöstö, jossa vietiin pankin tallelokeroista vietiin lähes 100 miljoonan dollarin arvosta timantteja. Rikollisliiga pääsi kuin ihmeen kaupalla läpäisemättömänä pidetyn turvallisuusjärjestelmän läpi. He pakkasivat mukaansa kasseittain timantteja ja muita jalokiviä. Kaiken kaikkiaan murtautuminen, varkaus ja poistuminen veivät liigalta noin kaksi tuntia. Pakomatka timanteilla lastatuilla autoilla kuitenkin katkesi, kun yksi liigan jäsenistä, nimeltään Pietro Tavano sai paniikkikohtauksen ja hänen rikoskumppaninsa Leonardo Notarbatolo joutui pysäyhtymään tienvarteen. Paniikissa oleva Tavano heitti todistusaineistoa metsään, ja kun Notarbatolo sai rikoskumppaninsa rahoittamaan, he keräsivät löytämänsä todisteet ja jatkoivat pakoaan. He eivät tienneet olleensa yksityisalueella, joka kuului erakoituneelle August Van Campille. Campin löytäessään mailtaan muun muassa timantteja, videonauhan jäänteitä ja puoliksi syödyn voileivän. Todisteiden avulla rikos pystyttiin yhdistämään Notarbatoloon, joka tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen hänen rikostovereidensa saadessa viiden vuoden tuomiot timanttiryöstöstä, jota pidetään maailman suurimpana timanttiryöstönä ikinä. Timantteja ei sen sijaan koskaan löydetty, sillä Notarbatolo koskaan paljastanut paikkaa, johon ne on kätketty.

Oli vuosi 1888 itäisessä Lontoossa, kun köyhässä Whitechapelin kaupunginosassa alkoi tapahtua kamalia. Tuntematon tekijä alkoi tappaa alueen prostituoituja viiltämällä heidän kurkkunsa ja vatsansa auki. Useat naiset kokivat kammottavan lopun sarjamurhaajan uhrina, eikä tekijää saatu koskaan kiinni hänen elinaikanaan. Hänet kuitenkin nimettiin Viiltäjä-Jackiksi. Aikanaan Viiltäjä-Jackiksi epäiltiin yli sataa henkilöä, joiden joukossa olivat jopa kuningatar Victorian pojanpoika prinssi Albert Victor ja pääministeri William Gladstone. Muita epäiltyjä olivat muun muassa kolme naista myrkyttänyt kirurgi George Champ, teurastaja Jacob Levy, puolanjuutalainen parturi Aaron Kosminski ja mielisairaana pidetty Thomas Cutbush. Legenda sarjamurhaajasta jäi elämään nykypäiviin saakka populaarikulttuurissa ja kiinnostaa ihmisiä edelleen. Lontoossa järjestetään edelleen tutustumiskäyntejä Viiltäjä-Jackin murhien tapahtumapaikoille. Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden paljastamisesta tehtiin merkittävä läpimurto vasta viime vuosikymmenellä, eli huomattava aika murhien tapahtumien jälkeen. Tuolloin suomalainen DNA-tutkija Jari Louhelainen onnistui löytämään sarjamurhaajan uhriksi joutuneen Catherine Eddowesille oletetusti kuuluneesta hartiahuivista vastaavuuden monien murhasta epäiltyjen joukosta parturi Aaron Kosminskiin. Vastaavuus ei välttämättä todista, että juuri Kosminski oli ollut Viiltäjä-Jack, eihän ole täyttä varmuutta että hartiahuivi olisi kuulunut Eddiwesille. Murhaajan henkilöllisyys on myös haastettu, sillä murhien aikaan elänyt puuvillakauppias James Maybrick kertoo päiväkirjassaan yksityiskohtaisia kuvauksia murhista ja niiden tapahtumapaikoista. Jos legenda Viiltäjä-Jackista kiinnostaa sinua, niin lähde paikallisten toimijoiden järjestämälle tutustumiskäynnille murhien tapahtumapaikoille Whitechapelin kaupunginosaan Lontoon-matkasi aikana.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kuuluisan ekspressionisti Edward Munchin tunnetuin maalaus Huuto varastettiin Oslosta. Ensimmäinen varkaus tapahtui vuonna 1994 Lillehammerin Talviolympialaisten aikaan, mutta pari vuotta myöhemmin maalaus löytyi oslolaisesta hotellihuoneesta ja rikoksesta epäiltyjä pidätettiin. Mikä tekee vuonna 2004 tapahtuneesta taidevarkaudesta merkittävän arvokkaan teoksen katoamisen lisäksi, on se, että varkaus tehtiin keskellä kirkasta päivää Munchin museon aukioloaikana. Museossa parveili samaan aikaan suuri väkijoukko ihmisiä. Samassa taideryöstössä vietiin myös toinen Munchin teos nimeltään Madonna. Ryöstö tapahtui dramaattisesti, sillä taidevarkaat uhkasivat museon vartijoita aseilla vierailijoiden silmien edessä ennen kuin pakenivat paikalta arvoteokset mukanaan. Kaikeksi onneksi varastetut teokset löytyivät vuonna 2006, ja ne palautettiin museoon.

Sarjamurhaaja terrorisoi Firenzen kaupungin ympäristössä vuosina 1968–1985, eikä tuntematonta tekijää ole tähänkään päivään mennessä saatu kiinni. Firenzen hirviöksi nimetyn murhaajan uhreiksi joutui nuoria pariskuntia, jotka olivat saapuneet rauhaisiin paikkoihin kuhertelemaan kaupungin liepeille. Murhaaja odotti, kunnes pariskuntien huomio oli kiinnittynyt toisaalle, ampui heitä ja puukotti jälkikäteen. Usein uhrit kuolivat autoihinsa, jonka jälkeen tekijä turmeli naisuhrin ruumiin. Kaiken kaikkiaan Firenzen hirviö tappoi 16 ihmistä. Sarjamurhaajasta ei ole kuultu se jälkeen, kun hän vuonna 1985 lähetti syyttäjälle osan viimeisimmän uhrinsa ruumiista. Murhasta tehtiin aikanaan pidätyksiä, mutta joka kerta pidätetyt lopulta vapautettiin, sillä uusia murhia tapahtui.

Sanotaan, että kuuluisa taidevarkaus vuonna 1911 sinetöi maailman tunnetuimman taideteoksen, Leonardo da Vincin maalaaman Mona Lisan kuuluisuuden. Italialainen yleismies Vincenzo Peruggia vietti tovereineen yön Pariisissa sijaitsevan taidemuseo Louvren komerossa ja varasti maalauksen yön tunteina. Peruggia huomasi pian, että maalauksen myyminen osoittautui haasteelliseksi, sillä varkaus sai aikaan huomattavaa kansainvälistä kiinnostusta eikä kukaan haluaisi ostaa niin kuuluisaa varastettua maalausta, joka herätti valtavaa huomioita. Taidevaras piilotteli maalausta Pariisin asunnossaan, kunnes yritti kaupustella sitä firenzeläiselle kauppiaalle yli kaksi vuotta varkauden jälkeen. Hän uskoi virheellisesti, että Napoleon olisi varastanut maalauksen Italiasta ja halusi palauttaa sen alkuperäiseen kotimaahansa. Todellisuudessa Mona Lisa oli Ranskan kuningas Frans I:n ostama ja siten laillisesti Ranskassa. Firenzeläinen kauppias soitti Peruggion myyntiehdotuksen jälkeen Uffizin taidegallerian johtajalle, joka otti maalauksen vastaan mutta soitti myös poliisille. Lopulta Peruggia vietti vain seitsemän kuukautta vankilassa Mona Lisan varkaudesta.

Olet varmasti kuullut termin Tukholman syndrooma, mutta tiedätkö mistä se on peräisin? Vuonna 1973 Tukholman Norrmalmstorgilla tapahtui pankkiryöstö, kun aseistautunut Jan Erik Olsson marssi sisään Kreditbanken-pankkiin. Tapahtumat alkoivat dramaattisesti, kun normaalilta asiakkaalta vaikuttanut Olsson alkoi ampua kohti kattoa ja huusi englanniksi “The party has just begun”. Poliisin saavuttua paikalle hän otti neljä panttivankia, vaati suurta summaa rahaa, pakoautoa ja vankilassa tuomiota istuvan kaverinsa vapauttamista. Poliisi vastasi Olssonin vaatimuksiin tunneissa mutta ei suostunut Olssonin pakenevan panttivangit mukanaan. Lopulta ryöstösuunnitelma eskaloitui kuusi päivää kestäneeksi pankkivankidraamaksi ja poliisipiiritykseksi, jonka aikana panttivangit vaikuttivat kiintyneen ryöstäjään ja kääntyneen vangitsijansa puolelle. Eräs panttivangeista antoi keskellä panttivankidraamaa lausunnon, jossa hän kertoi että “Me pelkäämme enemmän poliisia kuin näitä kahta miestä. Me keskustelemme, ja usko tai älä, meillä on oikein mukavaa täällä. Miksi he eivät vain voi poikien lähteä autolla meidän kanssamme.” Tilanne päättyi, kun poliisi porasi reiän pankin holviin ja tiputti kyynelkaasua sisään lopettaen pattitilanteen. Panttivangit pääsivät lopulta hoitoon psykiatriselle poliklinikalle. Nykyään uhrin kiintymyssuhdetta kaappaajaan kutsutaan Tukholman syndroomaksi, vaikka termiä ei ole virallisesti tunnustettu psykiatriassa.

Claude Monet’n impressionin tyylisuunnalle nimen antanut maalaus Impressio, auringonnousu joutui monen muun arvokkaan taideteoksen tavoin ryöstetyksi. Taidevarkaus tapahtui vuonna 1985 pariisilaisessa Musée Marmottan Monet’ssa, ja sitä on kutsuttu kaikkien aikojen uskaliaimmaksi ryöstöksi ikinä. Varkaat ostivat muiden vierailijoiden tavoin liput museoon ja ryöstivät Impressio, auringonnousu -teoksen Berthe Morisotin ja Pierre-Auguste Renoirin maalausten ohella keskellä päivää samalla kun he uhkasivat aseella vartijoita ja kymmeniä museon kävijöitä. Teosten arvon sanottiin olevan yhteensä 20 miljoonaa dollaria, vaikka joidenkin mielipiteiden mukaan Monet’n teos on täysin korvaamaton. Onneksi maalaukset löytyivät viisi vuotta myöhemmin eräästä huvilasta Korsikasta ja rikoksesta epäillyt pidätettiin.

Whitworthin taidegalleriassa Manchesterissa huomattiin eräänä maanantaina vuonna 2003, että kolme sen arvokasta taideteosta on varastettu. Kyseessä olivat Vincent Van Goghin, Pablo Picasson and Paul Gauguinin teokset, joiden yhteenlasketuksi arvoksi oli arvioitu 8 miljoonaa dollaria. Päiviä myöhemmin teokset löytyivät julkisesta wc:stä parin sadan metrin päässä taidegalleriasta varkaan viestin kera. Viestissä luki: “ Me emme aikoneet varastaa näitä maalauksia, vaan korostaa heikkolaatuisia turvallisuusjärjestelyjä”. Maalaukset olivat hieman vahingoittuneet, mutta ne pääsivät pian takaisin paikoilleen museon seinille. Varkaita ei ole tähän päivään mennessä löydetty.

Tukholman Sveavägenilla tapahtui kauheita eräänä helmikuisena perjantai-iltana vuonna 1986. Ruotsin pääministeri Olof Palme oli juuri poistunut elokuvateatterista vaimonsa Lisbethin kanssa, kun murhaaja ampui hänet kadulle. Palmen murhasta alkoi kallis ja kauan jatkunut tutkinta, eikä syyllistä ole saatu vielä nykypäivään mennessä oikeuden eteen. Vuosien varrella jopa yli 130 ihmistä on tunnustanut syyllisyytensä Palmen murhaan, mutta kerta toisensa jälkeen rikoksen tunnustajat on vapautettu epäilyistä.

Palme toimi Ruotsin pääministerinä kahteen eri otteeseen, joista viimeisen kauden päätti hänen kuolemansa. Hän osallistui pääministerinä ollessaan muun muassa terveydenhuollon ja koulutuksen kehittämiseen sekä antoi valtaa ammattiliitoille. Uudistukset aiheuttivat suuttumusta esimerkiksi ruotsalaisten yrittäjien ja liberaalien keskuudessa. Palme tunnettiin kansainvälisesti sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen arvostelijana.

Vuonna 1989 Palmen murhalle saatiin hetkeksi syyllinen, kun aiemmin taposta vankilassa istunut Christer Pettersson tuomittiin pääministerin murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus kuitenkin vapautti Pettersonin syytteistä. Toimittaja Thomas Pettersson alkoi tutkia Palmen murhaa ja kirjoitti siitä kirjan Epätodennäköinen murhaaja – Skandiamiehen tarina, Palmen murha ja tärvelty poliisitutkinta, joka nimeää aiemmin murhan silminnäkijänä pidetyn Stig Engströmin Palmen todennäköiseksi murhaajaksi. Vuonna 2000 kuollutta Engströmiä nimitettiin Skandiamieheksi, sillä hän työskenteli Skandia-vakuutusyhtiön konttorissa. Hän leimasi kellokorttinsa työpäivän päätteeksi vain paria minuuttia ennen kuin Palme ammuttiin ja oli yksi murhapaikalle ensimmäiseksi tulleista ihmisistä. Engström oli vähintään Palme-vastainen, jonka lisäksi hänellä oli pääsy aseisiin, jolla murhan olisi voinut toteuttaa. Kaikesta huolimatta Engströmiä ei koskaan aiemmin tutkittu murhan tekijänä, ja hän onnistui harhauttamaan sekä poliisia että journalisteja vuosikymmenten ajan. Engström  esiintyi ahkerasti mediassa kommentoimassa murhaa ja poliisi piti häntä epäluotettavana todistajana ristiriitaisten lausuntojen vuoksi. Vuonna 2020 myös Ruotsin pääsyyttäjä ilmoitti, että Engströmiä on syytä epäillä pääministerin murhasta.

Retkeilemässä ollut perhe teki järkyttävän löydön vuonna 1970 Bergenin liepeillä sijaitsevassa Isdalenin laaksossa Norjassa, kun he havaitsivat maastossa naisen palaneen ruumiin hänen henkilökohtaisten esineidensä ympäröimänä. Näky oli kuin rituaalista, jonka lisäksi esimerkiksi vaatteista oli poistettu tuotelaput. Paikalta ei löytynyt lainkaan naisen henkilöpapereita.

Tutkimuksissa selvisi, että Isdalenin naiseksi nimetty uhri oli nauttinut ennen kuolemaansa unilääkkeitä, hänellä oli mustelmia kaulassa ja että hän oli poltettu elävältä. Norjalaiset viranomaiset tekivät pian johtopäätöksen, että naisen kuolema oli itsemurha. Pian Bergenin juna-asemalta löydettiin kaksi matkalaukkua, joiden sisällä oli peruukkeja, meikkejä, vaatteita, silmälaseja, pieniä summia eri maiden valuuttaa ja karttoja. Kaikki materiaali oli tehty tunnistamattomaksi poistamalla brändimerkinnät ja jopa ihottumaan tarkoitetusta rasvasta oli poistettu etiketti. Tavaroiden joukosta löytyi kuitenkin ostoskassi, jonka avulla pystyttiin jäljittämään, missä Isdalenin nainen oli oleskellut ennen kuolemaansa.

Hän oli vieraillut Norjassa useita kertoja kuolinvuonnaan ja käytti aina salanimiä ja väärennettyjä passeja. Hänen kanssaan vuorovaikutuksessa olleet ihmiset kertoivat naisen olleen aina silmiinpistävän tyylikäs ja elegantti, ja hänellä oli ruskeat hiukset ja silmät. Isdalenin nainen puhui useita eri kieliä, maksoi aina käteisellä ja vaikutti hermostuneelta. Vuosia myöhemmin Norjan poliisi paljasti epäilyksensä, että nainen olisi kulkenut Norjassa, koska vakoili tuolloin vielä salaisen meritorjuntaohjuksen testausta. Myös eräs kalastaja oli saattanut nähdä naisen seuraamassa Norjan armeijan liikkeitä. Vuonna 1970 maailma oli keskellä Kylmää sotaa, ja Norjassa vilisi niin Neuvostoliiton kuin länsivaltojenkin agentteja. Se jakoi rajan Neuvostoliiton kanssa ja auttoi Yhdysvaltoja ja Britanniaa valvomaan Neuvostoliiton ydinasetestausta ja sukellusvenetoimintaa.

Vuonna 2005 eräs mies näki luonnoksen Isdalenin naisesta ja kertoi poliisille nähneensä säähän sopimattomasti pukeutuneen naisen noin tunnin matkan päässä Isdalenista vuonna 1970 seuranaan kaksi miestä. Viime vuosina tehty analyysi ehdottaa, että nainen olisi syntynyt vuoden 1930 paikkeilla Nurnbergissä ja kasvanut Ranskan ja Saksan rajalla. Hampaiden paikkausten perusteella nainsen oletetaan liikkuneen elämänsä aikana Itä- tai Keski-Aasiassa, Etelä-Euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Mysteeri Isdalenin naisesta elää edelleen. Oliko hän vakooja ja kenelle hän työskenteli? Kuka hänet tappoi ja miksi? Miksi kukaan naisen läheinen ei ole kaivannut tai tunnistanut häntä?