Baltian vanhojen kulttuurien ja uskontojen jäljillä

Setukaisilla on mielenkiintoinen ja omaleimainen kulttuuri, johon kuuluvat vahvasti laulut, musiikki, tanssit, ruoka- ja käsityöperinne, tapakulttuuri ja uskonnollinen elämä. Setukaiset eli setot ovat Kaakkois-Viron Setomaata asuttava pieni virolaisryhmä, jotka ovat valtaväestöstä poiketen ortodoksisia kristittyjä. He puhuvat äidinkielenään seton kieltä. Vieraillessasi Setomaalla muista maistaa kotona tehtyjä piirakoita, kalaa ja maitotuotteita. Setukaisten kulttuuriin voi tutustu muun muassa Värskan museon Tsäimajassa, Museo Seto Talumuuseum Värskassa, Saatsen setukaismuseossa ja Setukaisten Ateljee-galleriassa. Setomaalta löytyy myös paljon muita upeita nähtävyyksiä, maisemia ja ulkoilureittejä, joissa voi vierailla ja joita voi ihastella.

Vanhauskoisten kyliä löytyy Viron Peipsimaalta Sipulitien matkailureitin varrelta, jossa he ovat perinteisesti hankkineet elantonsa sipulien kasvatuksella ja kalastuksella. Heidän asumuksensa Peipsimaalla ovat kasvaneet kilometrien pituisiksi tienvarsikyliksi.

Vanhauskoiset ovat uskonnollisten pakolaisten jälkeläisiä. He vastustivat Venäjän ortodoksisen kirkon reformeja 1600-luvulla ja löysivät tuolloin turvapaikan Virosta. Vanhauskoisten pyrkimyksenä on säilyttää ortodoksinen usko siinä perinteessä, jota noudatettiin 1000-luvulla seurakunnissa ja jota kirkon varhaiset pyhät noudattivat. Heidän puhumansa kieli perustuu 1500-luvun venäjän kieleen, johon on mukaan tullut runsaasti lainasanoja viron kielestä. Vanhauskoiset ovat saaneet elää pääosin varsin rauhassa Peipsimaalla perinteitään noudattaen. Heille on myönnetty Viron itsenäistyttyä virallisesti vähemmistökansallisuuden asema ja kulttuuriautonomia. Vanhauskoisten katsotaan edustavan Virossa vuosisatoja vaikuttanutta venäläistä kulttuuria ja perinnettä.

Vanhauskoisiin, heidän tapoihinsa ja perinteisiinsä voi tutustua muun muassa Tarton matkailukeskuksessa, Rajakülan vanhauskoisten rukoushuoneella, Kolkjan vanhauskoisten museossa, EVKL Kasepään vanhauskoisten rukoushuoneeella, EVKL Varnjan vanhauskoisten rukoushuoneella ja EVKL Tarton vanhauskoisten rukoushuoneella.

Virossa sijaitseva Kihnun saari tunnetaan ikiaikaisesta merimiesten ja kalastajien kulttuuristaan. 700 henkilön asuttamalla saarella pukeudutaan pukeudutaan kansallispukuihin sekä puhutaan omaa murretta. Musiikki ja käsityöt ovat vahvasti osana perinnekulttuuria. Erityisesti naiset ovat olleet tärkeässä roolissa kulttuurin säilyttäjinä, sillä miehet ovat olleet työn touhussa kalastuksen parissa.

Perinteet korostuvat entisestään juhlapäivinä, joita ovat juhannus, Katrinpäivä ja joulunpyhät. Tapahtumat valtaavat saaren kesäkaudella alkaen silakanpyynnistä toukokuussa. Seuraavaksi vuorossa ovat Kotikahvilapäivä kesäkuussa, Meripäivät heinäkuussa sekä elokuussa pidettävät Kansantanssijuhlat ja lokakuun Pelimannifestivaali. Ympäri vuoden avoinna oleva Kihnun museo esittelee saarelaisten elämää, jonka lisäksi matkailija saattaa päästä tekemään käsitöitä tai kalastamaan. Saarelaisten arkea voi seurata Metsamaan perinnetilalla. Kihnussa ei ole kahviloita, mutta useat kotikahvilat palvelevat matkaajia.

Liiviläiset kuuluvat suomalais-ugrilaisiin heimoihin, jotka ovat Latvian alkuperäiskansoja ja alkoivat rakentaa asumuksiaan nykyisen Siguldan kaupungin alueelle 1000-luvulla. Nykyään he kuuluvat Euroopan pienimpiin kansoihin.

Keskiajalla liiviläiset olivat nykyiseen Latviaan kuuluvalla Liivinmaalla merkittävä yhteisö. Vaikka muu Latvia onnistui säilyttämään kulttuurinsa vuosisatojen ajan vainoamisesta huolimatta, alkoi liiviläisten yhteisö heikentyä 1200-luvun ristiretkien johdosta. Latvian itsenäistyttyä liiviläinen kulttuuri yritettiin toistuvasti pelastaa. Viimeinen henkilö, joka puhui liivin kieltä äidinkielenään, kuoli vuonna 2013. Vain muutamat henkilöt osaavat enää puhua liiviä. Silti nykyään 0,01 prosenttia Latvian väestöstä kertoo olevansa liiviläisiä, kun vuoden 1925 väestönlaskennassa heitä oli vielä 0,1 prosenttia väestöstä.

Liiviläisten kulttuuriin ja historiaan voi käydä tutustumassa Turaidan museoalueella, joka käsittelee liiviläisten vaikutusta 1000–1200-luvuilla. Myös Pālen Paikallishistoriamuseo, Staicelen Liiviläismuseo, Kurzemen Ulkoilmamuseo ja Merenrannan Ulkoilmamuseo Ventspilsissä ovat mainioita kohteita tutustua liiviläiskulttuuriin.

Liettua kääntyi kristinuskoon varsin myöhään, jonka vuoksi pakanauskonnot kukoistivat maassa kauemmin kuin muualla Euroopassa. Pakanallisuuden jäänteet ovat edelleen tärkeässä osassa liettualaista kulttuuria. Liettuassa mytologia ja kansanperinne ovat kietoutuneet vahvasti toisiinsa.

Liettuan pakanajumalat ovat hyvin tunnettuja. Pääjumala Perkūnas eli ukkosen jumala rankaisee salamaniskulla. Žemyna puolestaan tunnetaan maan ja hedelmällisyyden jumalana. Metsään ja metsästykseen liittyy jumalatar Medeina, ja Milda on rakkauden sekä vapauden jumalatar. Laima ennustaa joko hyvää, keskinkertaista tai huonoa kohtaloa. Gabija taas on tulen ja tulisijojen suojelija. Nämä ja muut jumaluudet liittyvät usein luontoon ja luonnonvoimiin, ja heille on ominaista että he eivät ole yksiselitteisesti hyviä tai pahoja, vaan jumalien toiminta riippuu olosuhteista.

Myytit selittävät usein esimerkiksi kaupunkien tai järvien syntyä. Ne ovat myös tarkoitettu antaamaan kuuntelijalleen oppeja. Liettuasta löytyy useita pakanalliseen kulttuuriin liittyviä paikkoja. Kernavėn linnan kukkulalla seisoi aikanaan Euroopan viimeisimmän pakanapääkaupungin puiset linnat. Ristiretkeläiset tuhosivat saapuessaan lähes kaiken, mutta taidetta ja koruja on säilynyt nykypäiviin ja ne ovat esillä Kernavėn kaupungin museoissa. Naisiain kylässä voi hämmästellä vanhoja puisia patsaita, jotka kuvaavat pakanajumalistoa. Ne on pystytetty paikallisen liikemiehen toimesta, joka on tilannut veistokset taiteilijalta.

Kaunasin kaupungissa voit ihmetellä Paholaisen museon pienveistoksia, kun taas Samotiagianin pakanapyhätössä Šventojissa on kruunattuja puisia tolppia, jotka kuvaavat pakanajumalia. Pyhättö on uuspakanallisten käytössä, joka on nopeasti kasvava yhteisö Liettuassa (toistaiseksi n. 0,2 prosenttia väestöstä). Esimerkkinä kasvavasta uuspakanallisuudesta on muinaisuskontoihin perustuva Romuva, joka yrittää palauttaa pakanallisuuden Liettuaan. Romuvalaiset uskovat, että liettualaisten tulisi seurata pakanallista uskoa kristinuskon sijaan, sillä heidän mukaansa liettualaiset käännytettiin kristinuskoon väkisin 1300-luvulla. Romuvalla ei ole pyhiä kirjoituksia, vaan se nojaa uskonnolliseen traditioon. Romuva ei ole suinkaan ainoa muinaisuskontoihin perustuva yhteisö Liettuassa, vaan maasta löytyy myös muita pakanallisia uskontokuntia.