Bonusta jokaisesta matkasta!

Taormina

Sisilian itärannikolla, noin tunnin päässä Cataniasta, sijaitsee oikea Sisilian lomahelmi! Rinnekaupungin unohtumattomat näkymät Välimerelle, kimmeltävät rantamaisemat ja aito tunnelma ovat viehättäneet lomailijoita jo antiikin kreikkalaisista alkaen.

Taormina on yksi Sisilian viehättävimpiä lomakaupunkeja. Näkymistään kuuluisa kaupunki lepää Monte Tauro-vuoren rinteellä. Historiansa varrella kaupungissa on nähty monenkirjavia kansoja arabeista normanneihin ja roomalaisiin, sekä aristokraatteja, taiteilijoita ja Hollywood-tähtiä. Värikkäät talot, ihanat pikkukujat, parvekeistutukset ja upeat maisemat viehättävät matkaajia aikakaudesta toiseen. Taormina on suosittu lomakohde niin paikallisen väestön kuin ulkomaalaistenkin lomailijoiden keskuudessa. Suuresta matkailusuosiostaan huolimatta se on onnistunut säilyttämään aidon tunnelmansa. Kukkulaisen kaupungin rinteiltä avautuvat unohtumattomat merinäkymät vaikuttavaa Etna-tulivuorta unohtamatta. Vanhan kaupungin pikkukujilla on kiehtovaa vaellella omaan tahtiin  ja ihailla pengerpuutarhojen istutuksista.

Taormina on ihanteellinen kohde lomalle, jolta kaipaa rentoja päiviä. Kulttuurista ja historiasta kiinnostuneelle kaupunki tarjoaa myös runsaasti nähtävää. Taorminan alueella on monia idyllisiä kivi- ja hiekkarantoja, jotka sijaitsevat pienissä poukamissaan. Kristallinkirkas vesi sopii snorklailuun ja rantaviivaa riittää kaikenlaiseen makuun myös naapurikaupunki Naxoksen puolelta runsaasti. Näköalapaikkoja ei Monte Tauron rinteiltä puutu ja tutkittavaa riittää rinteillä reippaalle patikojalle lähes loputtomasti.

Lisää Taorminasta

Sisiliassa vallitsee välimerellinen ilmasto. Paras aika Taorminan lomamatkalle on tavallisesti keväästä alkukesään tai loppusyksystä, jolloin lämpötilat ovat keskiksesän hellepiikkiin verrattuna miellyttävämmät ja matkailijoiden määrä maltillisempi. Huhti-toukokussa päivälämpötilat ovat 20 asteen tuntumassa, joskin merivesi voi olla vielä viileähköä (noin 15-18 asteista). Syys-lokakuussa merivesi on puolestaan kesän jäljiltä lämpöistä, noin 22-24 asteista. Kuumin sesonki niin helteiden kun turistimäärien puolesta ajoittuu heinä-elokuuhun, jolloin kansainvälisten matkailijoiden lisäksi Taorminassa lomailevat myös italialaiset. Lämpötilat kohoavat tällöin 30 asteen yli. Sisilia nauttii runsaasti aurinkoisia päiviä vuosittain ja sateet ovat kesäkaudella harvinaisia. Talvikaudella rinnekaupunki saa sateita enemmän, mutta lämpötilat pysyvät tavallisesti kuitenkin plussan puolella. Rantalomakohteena kaupungin ja hotellien palvelut keskittyvät kesäkaudelle, joten esimerkiksi uima-altaat ovat yleensä avoinna vain kesän ajan tai sääolosuhteista riippuen.

Taorminassa paras tapa liikkua on jalkaisin. Keskusta-alueella on ihania kävelykatuja joilta autot on suljettu kokonaan pois. Pienet idylliset kujat kutsuvat luokseen. Rinnekaupunkina Taorminassa on kuitenkin suuria korkeuseroja ja nousuja, joten ainakin perusteellisempaan kiertelyyn tarvitaan perustason kuntoa. Korkeammalta kaupungista pääsee rantaan köysihissillä. Hissimatkan hinta on noin 4 € suuntaansa.

Taorminan naapurikaupunki Giardini-Naxoksen välillä kulkee busseja tiheällä välillä. Bussilipun hinta on noin 3 € suuntaansa. Catanian ja Taorminan puolestaan välillä on välimatkaa noin 55 kilometriä. Taormina-Giardinin rautatieasemalla pysähtyvät kaikki Messina–Catania-reitin matkustajajunat. Kaupungista on bussiyhteydet Catania-Fontanarossan lentokentälle (etäisyys noin 60 km) sekä useimpiin Sisilian tärkeisiin keskuksiin. Kaupunki sijaitsee moottoritien A 18 varrella. Junayhteyksiä Taorminaan löytyy muun muassa Trainlinen kautta.

Sisiliassa paras ja helpoin tapa tutustua saareen on vuokrata auto. Italialaiseen liikennekulttuuriin ja kiemuraisille teille kannattaa kuitenkin lähteä oikealla asenteella.

Shoppailijan kannattaa ottaa ensitöikseen suunta pääkatu Corso Umbertolle, joita kauppoja löytyy  vieri vierestä. Tarjolla on pääasiassa muotia, koruja, matkamuistoja ja paikallisia herkkuja. Taorminan matkailusuosio näkyy myös hinnoissa ja varsinkin turistien suosimilla alueilla hinnat ovat Italian yleiseen hintatasoon verrattaen korkeat. Suosituimpien turistikeskittymien ulkopuolella myös hinnat ovat tavallisesti maltillisemmat, joten seikkailu kannattaa!

Italialaiseen kultuuriin kuuluu passegiatta, eli iltakävely. Estetiikka on tärkeää. Pukeudu ja laittaudu kauniisti, käy aperitiivilla ja lähde sitten ulos kävelylle ja nauttimaan illan tunnelmasta. Näe ja tule nähdyksi! Italialaisia pariskuntia näkeekin illan tullen passegiattalla ympäri kaupunkia.

Ravintolat, baarit ja yökerhot keskittyvät erityisesti pääkatu Corso Umberton ympärille, joten illanviettoon kannattaa suunnata sinne.

Sisilialainen keittiö on saanut vivahteita värikkään historiansa myötä erilaisilta kansoilta ja kulttuureilta, kuten arabeilta ja afrikkalaislta. Ruoka valmistetaan tuoreista aineksista (niin maalta kuin merestä), reseptit ovat yksinkertaisia mutta täynnä makuja ja värejä. Kasvissyöjille löytyy sisilialaisesta keittiöstä perinteisesti paljon valikoimaa. Esimerkiksi munakoisoa (melanzana) kokataan lukemattomilla eri tavoilla. Kokeile ainakin grillattuna! Taorminassa kannattaa maistaa myös paikallista maustettua sorbettia, granitaa, sekä syntisen hyviä jäätelöitä!

Yksi koko Sisilian kauneimmista rannoista, Isola Bellan pikkukiviranta sijaitsee aivan Taorminan edustalla. Kristallinkirkas vesi on ihanteellinen myös snorklaukseen. Isola Bellan läheltä löytyy myös Mazzaro, joka on toinen suosittu ranta. Molemmille rannoille pääsee korkeammalta kaupungista köysihissillä. Muista ottaa rannalle sopivat kengät mukaan sillä kauneudestaan huolimatta pikkukivet eivät ole jalanpohjan alla mukavimmat.

Kaupungin edustalta löytyy myös pieniä poukamia ja lahtia, joissa pääsee uimaan. Läheltä löytyy myös muun muassa Naxoksen pitkät rannat jotka ovat rantalomailijoiden suosiossa.

Sisiliassa riittää mahtavia päiväretkikohteita runsaasti ja yksi reissu ei vielä riitä kaiken näkemiseen. Suunnittele siis hyvin ennakkoon! Pieniä idyllisiä vuorenrinnekaupunkeja on paljon, jossa elämä etenee omaan, aitoon verkkaiseen tahtiinsa. Sisiliassa on myös peräti kahdeksan Unescon maaailmanperintölistan kohdetta! Muutamia suosittelemiamme retkikohteita löydät täältä.

Miksi matkustaa Taorminaan?
Unohtumattomat näkymät Välimerelle
Idyllinen rinnekaupunki ja hurmaavat vanhat kujat
Sisilian suosituin lomakaupunki
Runsaasti historiaa ja kultuuria
Isola Bellan pikkusaari kristallinkirkas vesi
Useita rantoja poukamissaan

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
12 °C
huhtikuu
21 °C
heinäkuu
33 °C
lokakuu
27 °C