Päiväretkikohteita Aurinkorannikolta
Cueva del Gato
Yksi Andalusian kauneimmista luontonähtävyyksistä on Rondan kaupungin lähellä (noin 10 km), Benaojanissa sijaitseva Cueva del Gato. Luola on muodostunut ajan saatossa veden virratessa vuoren rakoja pitkin, ja vesi muokkaa paikkaa yhä edelleen. Kristallinkirkkaat luontoaltaat, vesiputoukset ja valtava luola houkuttelevat kävijöitä kaikkialta Costa del Solin alueelta, etenkin kesäaikana, jolloin myös paikalliset saapuvat paikalle viettämään viikonloppua esimerkiksi piknikin merkeissä. Luontoaltaassa voi myös uida, joskin vuorilta valuva vesi tekee siitä viileän. Kesällä vesi kuitenkin virkistää mukavasti! Luolastoa jatkuu noin 8 km matkalta ja luolan sisässä on useita altaita. Luolaston sisällä seikkailu vaatii kuitenkin ammattimaista opasta ja asiantuntemusta muun muassa sortumis- ja tulvavaarassa olevien paikkojen vuoksi.
Paikalle on helpointa saapua omalla autolla. Pysäköintialue löytyy hyvältä paikalta aivan kohteen vierestä. Patikoimisesta pitäville alueella on hyvin viitoitettuja reittejä, joista kenties suosituin vie Cueva del Gatolta Benaojánin juna-asemalle. Reitin pituus on muutamia kilometrejä.
Ronda ja Rondan vuoristo
Rondan pieni kaupunki sijaitsee noin 100 km päässä Malagasta. Kaupunkia on kehuttu yhdeksi koko Espanjan kauneimmista kohteista. Kaupungin kahteen osaan halkaissut rotko on samalla myös maan vaarallisimpia paikkoja. Rotkomaisema on hätkähdyttävä näky. Rondan härkätaistelu areena puolestaan kilpailee Sevillan kanssa Espanjan vanhimman areenan tittelistä.
Vuoriston alueella on kolme luonnonsuojelualuetta: Los Alcornocales, La Sierra de las Nieves ja Sierra Grazalema. Nämä pitävät sisällään Espanjan arvokkaimman ja monipuolisimman ekosysteemin. Los Alcornocalesia pidetään Euroopan viimeisenä jäljelläolevana sademetsänä. La Sierra de las Nieves on listattu Unescon luontoperintökohteisiin ja Sierra de Grazalema nauttii Espanjan suurimmista sadevesistä vuosittain. Luonnonystävälle tämä kohde on timantti ja suosittu vaelluskohde ja tuovat harmonista vastapainoa aurinkorantojen vilinälle.
Via Verde de la Sierran pyöräilyreitti
Cádizin kunnassa sijaitseva Via Verde de la Sierra on yksi Etelä-Espanjan kauneimmista pyöräilyreiteistä. Se äänestettiinkin vuonna 2009 kaunneimmaksi luontoreitiksi Euroopassa ja vuonna 2013 se sai kunniamaininnan samassa kilpailussa. Tie kulkee Overan, Puerto Serranon, Coripen, Montellanon, El Coronilin ja Prunan kautta. 36 kilometrin pituinen reitti kiemurtelee läpi tunnelien, yli siltojen ja laaksojen sekä upeiden luontonähtävyyksien lomitse, Cádizin maakunnan vuoristoa ja Sevillan maakunnan eteläosaa halkoen. Alueella pesii myös Euroopan suurikokoisin hanhikorppikotkapopulaatio. Ennen reitille lähtöä, kannattaa selvittää tien ajainkohtainen kunto. Etenkin rankkojen sateiden aikana tie saattaa olla suljettu. Reitille pääsee lähinnä omalla autolla. Reitillä sijaitsevat Olveran, Coripen ja Puerto Serranon suljetut juna-asemilla toimii nykypäivänä pienet hotellit. Nämä asemat toimivat hyviä reitin lähtö- tai lopetuspisteinä, sillä niihin voi jättää auton.
Nerja ja Nerjan tippukiviluolat
Nerjan vaikuttavat, Euroopan suurimpiin kuuluvat tippukiviluolat sijaitsevat noin 45 minuttin ajomatkan päässä Malagasta. Luolasta löytyy maailman pisin tippukivipylväs sekä neandertalinihmisten tekemiä luolamaalauksia jopa 42 000 vuoden takaa. Tätä arkeologista ja maantieteellistä helmeä ei kannata jättää väliin. Luolastoon on muutaman euron sisäänpääsymaksu. Ajankohtaista tietoa mm. aukioloajoista ja pääsymaksuista löydät luolaston kotisivuilta.
Kaupungin muita kiinnostavia vierailukohteita ovat Balcón de Europa ja sen rantapromenadi sekä El Salvadorin kirkko. Rantakaupungin tapaan Nerjan ravintoloista löytyy paljon erilaisia kalaruokia. Kaupungissa on lähes kuukausittain juhlia esimerkiksi suojelupyhimysten kunnioittamiseksi. Eikä kannata unohtaa Nerjan uimarantoja – monen mielestä täältä löytyy Andalusian kirkkaimmat ja puhtaimmat rannat!
Nerjaan kulkee bussiyhteyksiä muun muassa Málagasta ja bussimatka kestää noin tunnin suuntaansa.
Caminito del Rey -vaellusreitti rohkeille!
Noin tunnin ajomatkan päässä Malagan keskustasta sijaitsee huikea vuorenseinämään tehty vaellusreitti. Patomaan työntekijät rakensivat reitin alunperin 1900-luvun alussa El Chorron kylän ja rakennettavan padon välille. Tätä polkua käyttivät myös naiset ja lapset ylittämään Gaitanesin rotkon, vaikka osassa polusta ei ollut tuolloin edes kaiteita. Se oli aikanaan yksi maailman vaarallisimpia vaellusreittejä. Kunnat päättivät jälleenrakentaa polun matkailunähtävyydeksi vuonna 2015 ja nykymuodossaan se on turvallinen ja erinomaisesti tehty.
Reitti itsessään on helppokulkuinen, mutta korkenpaikankammoiselle se ei sovi. Rohkealle se tarjoilee kuitenkin uskomattomia kokemuksia ja upeita luontonäkymiä. Korkeimmillaan se on 100 metriä rotkon pohjalla virtaavan Guadalhorce-joen yllä. Reitin kokonaispituus on noin seitsemän kilometriä. Reitille päästetään kävijöitä rajoitetusti, joten lippu tulee ostaa ennakkoon. Suuresta suosiosta johtuen lippuvaraus on hyvä tehdä reilusti ennen matkan ajankohtaa. Reitille on myös säävaraus. Paikan päällä Malagassa lippuja voi tiedustella vielä erilaisista matkailupalveluja tarjoavista toimistoista, joista monet tekevät reitille myös opastettuja kierroksia.
Frigilianan kyläkaunotar sekä ihana Mijas Pueblo
Noin 50 kilometrin päässä Málagasta ja muutaman kilometrin päässä Nerjasta sijaitsee Frigilianan kylä. Kylä on yksi viehättävimmistä Costa de Solin kohteista koristelluin mukulakivikatuineen, valkoisine kalkkitaloineen ja pikkukujineen. Paikallisten kotien kukkaistutukset, tuoksuvat jasmiinit ja laventelipuut sekä rento elämänrytmi viehättävät kävijää. Espanjan matkailun edistämiskeskus onkin hiljattain valinnut Frigilianan Andalusian kauneimmaksi kyläksi, ansaitusti.
Kylä jakautuu vanhempaan, kukkulalla sijaitsevaan kaupunginosaan, sekä uudempaan alemmalla tasolla sijaitsevaan alueeseen. Historia on kylässä vahvasti läsnä ja vanhojen katujen labyrintti saattaa johtaa upeiden aarteiden ja kokemusten äärelle. Rinnesijainnista johtuen kylän kadut ovat paikoitellen jyrkkiä ja vaikeakulkuisia, joten liikuntarajoitteisen kannattaa ottaa tämä huomioon. Kylästä avautuu kuitenkin upea maisema maaseudun ylitse aina rannikolle saakka. Kirkkaana talvipäivänä voi erottaa jopa Pohjois-Afrikan rannikon! Frigilianan historiallsiin nähtävyyksiin kuuluvat mm. suihkulähde Fuente Vieja, San Antonion kirkko, Real Expósiton siilo, Santo Cristo de la Cañan kappeli sekä renessanssipalatsi.
Paikalle on helpoin matkata omalla autolla, mutta Nerjan kautta paikalle pääsee myös bussilla.Matka kestää noin varttitunnin ja lipun hinta on noin euron paikkeilla per suunta.
Mijas Pueblon hurmaava valkoinen vuoristokylä sijaitsee 430 metriä merenpinnan yläpuolella, noin 35 kilometrin päässä Malagasta. Tämä viehättävä kylä tunnetaan valkoisiksi kalkituista taloistaan, ja sen kujilla on lukuisia käsityöläispuoteja ja ravintoloita. Kukkaloisto värikkäissä ruukuissa lisää kylän viehätystä, ja jo pelkkä kävely kapeilla kujilla on unohtumaton elämys. Kylän näköalapaikoilta maisemat ovat huikeat! Mijas Pueblo on yksi aurinkorannikon suosituimmista vierailukohteista ja sinne pääsee esimerkiksi Malagasta bussilla M-112.
Alhambran linna
Granadan kaupungissa sijaitseva Alhambran linnoitus on yksi koko Espanjan upeimmista nähtävyyksistä. Se kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Palatsia pidetään islamilaisen arkkitehtuurin jalokivenä. Alkunsa linna sai jo 800-luvulla, mutta kehittyi siitä erityisesti 1200-luvulle tultaessa merkittäviästi. Pohjois-Arfikasta saapuneet maurit rakennuttivat linnoituksen valloituksensa yhteydessä suojaksi hallinnolleen ja islaminuskolleen. Keskiajalla Alhambrasta levitettiin sivistystä eurooppalaisväestöön, kunnes viimeinen arabihallitsija antautui espanjalaisille 1400-luvun lopulle tultaesssa.
Valtava linnoitus on rakennettu Al Sabika-kukkulalle. Pikkukaupungin kokoisella alueella on mahtunut asumaan aikanaan jopa 40 000 henkeä. Rakennusten seinillä ja katoilla näkyy taidokasta arabeskuviointia. Linna muodostuu useista rakennelmista, torneista, pihoista ja puutarhoista ja aikaa menee siellä runsaasti jos haluaa tutustua kaikkeen.
Linna on yksi Espanjan suosituimmista nähtävyyksistä, ja joihinkin osiin pääsee vain rajattu määrä ihmisiä kerralla. Tästä syystä liput tulee hankkia reilusti ennen matkan ajankohtaa. Lipussa on merkitty sisäänpääsyaika. Tästä huolimatta jonoja kertyy helposti varsinkin suosituimpina matkustuskausina. Linnalle saakka ei pääse omalla autolla. Mikäli Granadan kaupungista haluaa saapua bussilla, voi hypätä esimerkiksi Plaza Isabel de Catolica -aukiolta bussiin.
Köysirata Calamorron vuorelle
Päiväretki Monte Calamorrolle on täydellinen tapa nauttia Andalusian kauniista luonnosta ja maisemista. Se yhdistää jännittävän köysihissimatkan, luontokokemukset ja unohtumattomat näkymät yhdelle Costa del Solin parhaista näköalapaikoista. Tämä kohde sijaitsee Benalmádenan kaupungissa Costa del Solilla ja on suosittu aktiviteetti luonnon ja vuoriston ystäville. Köysihissi (Teleferico Benalmadena) vie sinut Benalmádenan alapuolella sijaitsevasta lähtöasemasta (Arroyo de la Miel) noin 800 metrin korkeuteen Monte Calamorron huipulle. Matka kestää noin 15 minuuttia, ja samalla voit nauttia upeista panoraamanäkymistä Costa del Solille, Sierra Nevadan vuoristoon ja Välimerelle. Selkeänä päivänä näet jopa Gibraltarille ja Marokon rannikolle!
Huipulla on useita patikointireittejä, jotka sopivat eri taitotasoille. Reitit tarjoavat mahdollisuuden tutustua alueen kasvistoon ja eläimistöön sekä löytää lisää näkymiä eri ilmansuuntiin. Huipun näköalatasanteilta avautuu uskomattomia näkymiä – täydellinen paikka valokuvaukseen! Vuorella järjestetään haukka- ja kotkaesityksiä, joissa voit nähdä upeita petolintuja lähietäisyydeltä ja oppia niiden käyttäytymisestä.
Tämä retkikohde sopii sekä perheille että seikkailunhaluisille yksinmatkustajille. Vaikka osa poluista voi olla hieman haastavia, köysihissi itsessään on helppo ja turvallinen tapa päästä ylös. Huipulle on toki mahdollista myös patikoida tai pyöräillä!
Gibraltar
Gibraltar on ainutlaatuinen kohde, jossa yhdistyvät upea luonto, kiehtova historia ja erikoinen kulttuurien kohtaaminen. Mahtava kalkkikivikallio eli ikoninen Gibraltar Rock hallitsee maisemaa ja tarjoaa henkeäsalpaavat näkymät Välimerelle, Atlantille ja jopa Afrikan rannikolle. Kallion huipulle pääsee kävellen, autolla tai köysiradalla. Gibraltarilla on rikas historia, joka ulottuu antiikin ajoista nykypäivään. Voit tutustua muun muassa maanalaisiin Great Siege Tunnels -tunneleihin, jotka rakennettiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Alueella on myös merkittäviä siirtomaa-aikaisia rakennuksia ja muistomerkkejä. Gibraltar on tunnettu vapaana elävistä apinoistaan, magoteista. Lisäksi alueella on upeita luolia, kuten St. Michael’s Cave, joka tarjoaa vaikuttavia tippukivimuodostelmia ja valaistuja esityksiä.
Pieni koko tekee Gibraltarista täydellisen päiväretkikohteen. Voit helposti kokea kallion, rannat, shoppailun ja kulttuurin vain muutamassa tunnissa. Ps. Gibraltar on verovapaata aluetta, joten se on houkutteleva paikka tehdä ostoksia, erityisesti elektroniikan, kosmetiikan, alkoholin ja korujen osalta.
Muista ottaa passi mukaan!