Islanninhevoset ja kultaisen kierroksen nähtävyydet

Matkalla Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa kävimme kauan odotetulla ratsastusretkellä! Olimme varanneet yhdistelmäretken, jossa aamupäivä menisi islanninhevosilla ratsastaen ja iltapäivä Kultaisen kierroksen nähtävyydet kiertäen.

Pick-up -kuljetus hotellin edestä toimi hyvin ja ajallaan. Matkasimme ensin Gray Linen bussiterminaaliin, josta saimme varsinaiset liput retkelle ja meitä tultiin Laxnesin hevostilan toimesta noutamaan. Meitä tervehti oikein tyypillisen islantilaisen näköinen, iso mies perinteisessä villapaidassaan. Matka Laxnesin hevostilalle ei ollut pitkä ja tuossa tuokiossa olimmekin jo tallilla valitsemassa sopivia suojavarusteita ratsastusretkeämme varten. Saimme omien vaatteiden päälle puettavat suojahousut ja -takit sekä kypärät ja hanskat. Myös jalkineita olisi saanut lainaan tarvittaessa. Varusteiden jaon jälkeen jokaiselta kysyttiin aikaisemmasta ratsastuskokemuksesta ja hevoset jaettiin meille sen mukaisesti. Meidän suhteellisen kokematon kolmen hengen porukkamme sai ratsuiksi Baldur-nimisen valkoisen hevosen, Madonna-nimisen pienen ja rauhallisen hevosen ja Indiana Jones -nimisen isomman ruskea-valkoisen hevosen.

Kun kaikki oli saatu ratsaille ja ohjeet annettua, avattiin aitauksen portti ja kaikki hevoset ampaisivat innoissaan polulle. Huomasimme, että hevoset ovat melko omapäisiä ja saimme käyttää aika rohkeita otteita, että hevonen esimerkiksi hidasti tahtia. Hevoset tuntuivat olevan hyvin synkronoituja kulkemaan yhdessä, niitä ei paljon tarvinnut ohjailla tai käskyttää. Jokaisella hevosella tuntui aluksi olevan kiire ja naureskelimme yhdessä sumpussa tunkeilemista ja hevostemme vauhdikkaita ohituksia. Tai niin vauhdikkaita, kuin käyntiä mennessä suinkin voi tehdä… Hetken matkaa ratsastimme rauhallisesti käyntiä ja pikkuhiljaa ratsukoista muodostunut iso ja tiivis kasa jakautui jonomaisempaan muotoon ja alkoi olla väljempää. Maisemat olivat upeat ja uskaltauduimme jopa ottamaan muutamia kuvia hevosten selässä keikkuessamme. Ratsastaminen oli meille (lähes) ensikertalaisille niin hauskaa ja jännittävää, että edes hieman kostea ja sateinen sää ei haitannut menoa.

Jonkin aikaa käyntiä mentyämme ja saatuamme jonkinlaisen tuntuman hevosiin, kokeilimme tölttiä. Tähän ei hevosia tarvinnut erikseen käskeä, vaan mentaliteetti tuntui hepoilla olevan seuraa-johtajaa -tyylinen. Mitä ryhmän kärjessä ratsastava ohjaaja teki, samaan ryhtyivät perässä tulevat sitä mukaan, kun edessä oleva hevonen vaihtoi käynnistä ripeään ja hauskannäköiseen tölttiin. Hitaammassa vauhdissa töltti oli oikein mukavan tuntuista ja huvittavaa, mutta vauhdin noustessa alkoi jo takalistossakin tuntua. Rytmiä oli hankala hahmottaa ja takapuolen kevittäminen ei tuntunut onnistuvan millään. Ei auttanut kuin istua hevosen selässä miten parhaiten taitoi ja toivoa, ettei takapuoli ole seuraavana aamuna kovin kipeä… Aivan koko aikaa ei kuitenkaan töltätty, vauhti vaihteli aika ajoin. Ai että, oli kyllä hauskaa! Ja ympärillä olevat maisemat vuorineen loivat upeat puitteet retkelle… <3

Ratsastuksen ensimmäisen osion lopussa kiipesimme mäenrinteessä kiemurtelevaa pitkää polkua pitkin ja päädyimme ratsujemme kanssa jyrkänteen reunalle, josta avautui upea näkymä syvään, kiviseen rotkoon. Alhaalla virtasi vesi ja jo jyrkän nousun aikana polun vieressä solisi puro jos toinenkin. Jyrkänteellä pidimme taukoa ja saimme hevostemme kanssa kulkea ympäriinsä ottamassa kuvia. Baldur oli kovin hellyydenkipeä ja poukki koko ajan päällään, jotta sitä rapsutettaisiin ja taputeltaisiin. Jos rapsuttelun lopetti hetkeksi ja yritti ottaa kuvia, tuli nopeasti topakka kehotus jatkaa hellittelyä. Muutaman selfie-kuvan ajan heppa sentään pysyi paikallaan! Indiana Jones taas ei suostunut liikahtamaankaan tauolla, kun sai taakan pois selästään. Indiana Jones tuntui olevan näistä kolmesta hevosesta se omapäisin.

Tauon jälkeen nousimme takaisin ratsaille ja matka jatkui samaa polkua pitkin takaisin kohti hevostilaa. Rinnettä alaspäin laskeutuminen oli hyvin jännittävää, mutta hevoset suoriutuivat siitä rutiininomaisella kokemuksellaan ketterästi ja ohjaajilta sai neuvoja oman asennon hakemiseen laskeutumisen aikana. Matkalla takaisin tallille vuorottelimme käyntiä ja tölttiä ja kokemattomien ratsastajien istumalihakset alkoivat olla jo kovilla. Onneksi edellä kulkevat ratsukot eivät aivan joka kerta lähteneetkään mukaan tölttiin ja sai hetken levähtää, kunnes ohjaaja tuli hoputtamaan hidastelijoita… ;D Huviksemme saimme huomata, että mitä lähemmäksi tallia pääsemme, sitä kiireisemmiksi hevoset taas tulivat. Tauolta viimeisten joukossa lähteneet ratsukot olivatkin yhtäkkiä töltänneet vauhdikkaiden ohitusten saattelemana aivan ensimmäisten joukossa takaisin tallille.

Kokemus oli aivan mahtava, tätä voimme suositella! Tallilla sai vielä tovin kiitokseksi rapsutella ja taputella hevosia ennen kuin oli aika kuoriutua varusteista. Tallilla pidimme taukoa ja söimme eväitä jonkin aikaa, ennen kuin Golden Circle Express -bussi tuli noutamaan meidät Kultaisen kolmion kierrokselle. Hevostilalla oli pieni viihtyisä kahvila/lounasravintola, jossa tauko kului mukavasti ja sieltä olisi myös voinut ostaa lounasta.

Hevostilalta suunnistimme Thingvellir-kansallispuistoon, joka sijaitsee Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeellä. Lyhennetyllä iltapäivän Golden Circle -kierroksella ei kohteisiin jäänyt kovin paljon aikaa, joten kuvien ottamisen ja kiertämisen sai hoitaa ripeästi. Valtavan kallioseinämän juurella kulkevaa polkua ei ehtinyt mennä alas asti, mutta maisemat olivat upeita siitä huolimatta. Liian lyhyt aika Thingvellirissä jäi kuitenkin harmittamaan ja ensi kerralla otamme koko päivän retken tai jopa vuokraamme oman auton, sillä Thingvellirissä olisi saanut helposti vierähtämään useamman tunnin.

Ryhmämme opas oli erinomainen ja hänellä oli paljon hauskoja tarinoita kerrottavanaan, näitä saimme kuulla tämän tästä ajomatkojen ajan. Kansallispuistosta lähdettyämme ajoimme mannerlaattojen väliin jäävän maa-kappaleen, no man’s landiksi kutsutun alueen läpi, mistä siirryimmekin Euroopan puolelle, Euraasian mannerlaatalle. Matka jatkui kohti Gullfoss-vesiputousta ja matkalla silmämme saivat levätä upeissa maisemissa.

Gullfoss-vesiputouksen luona on iso matkamuistomyymälä ja ravintola, joten täällä pidettiin hieman pidempi tauko. Tauon aikana ehti hyvin kävellä lähemmäs upeaa ja voimakasta vesiputousta. Putousta pääsi ihastelemaan usealta eri näköalapaikalta ja näky oli joka suunnalta vaikuttava! Näköalatasanteella olevissa tauluissa kerrotaan putouksen historiasta ja siihen liittyvistä tarinoista. Oli myös mielenkiintoista lukea, kuinka Islannissa on taisteltu putouksen säilyttämiseksi. Oli aika, jolloin putous olisi haluttu valjastaa energiantuotantoon, mutta näin ei onneksi käynyt, vaan tämä upea luonnonihme on edelleen olemassa.

Tauon jälkeen matka jatkui Gullfoss-putouksen lähellä olevalle Geysir-alueelle, jossa useat kuumat lähteet kuplivat ja suhahtelevat! Alueella on myös aktiivinen geysir, Strokkur, joka ampuu upean vesipatsaan korkealle ilmaan noin viiden minuutin välein!

Strokkur oli helppo paikantaa sen ympärille kerääntyneen väkijoukon perusteella. Vesipatsas oli kerrassaan upea ja joka kerta se syöksyi ylöspäin ihmisten “Oooooh!”-huutojen saattamana. Purkaus kävi aina todella nopeasti ja kameran kanssa sai olla valppaana odottamassa. Myös muut alueen kuumat lähteet olivat kerrassaan kauniita ja ainutlaatuisia.

Takaisin Reykjavikiin ajaessa saimme kuulla taas oppaan viihdyttäviä tarinoita ja kävimme myös yllätyskohteessa, Faxi-nimisellä vesiputouksella. Putoukselle on rakennettu “kalahissi”, eli portaat, joita pitkin kalat pääsevät hyppimään ylöspäin! Tämäkin putous oli kerta kaikkiaan upea ilmestys. Illalla saavuimme takaisin Reykjavikiin ja riemun ja tekemisen täyteisen päivän jälkeen oli mukava rentoutua taas kylvyssä viinilasillisen kera ennen yöpuulle menoa.

-Katri ja Mira-