Eckerö Finlandialla Tallinnaan
Mikä ihme pelastaa päivän, jonka joutuu aloittamaan kello kolmelta aamulla? Kunnon aamiainen tietysti.
Mikä ihme pelastaa päivän, jonka joutuu aloittamaan kello kolmelta aamulla? Kunnon aamiainen tietysti. Sellaisen eteen tein kylläkin parin tunnin matkan Helsinkiin Länsisatamaan ja nousin Eckerö Linen Finlandia-laivaan. Vaikka laivan lähtöön oli tunti, päätin aloittaa aamiaiseni kello 7.30. Kattaus alkoi ja minulle annettiin pöytänumero. Paikkakarttaa ei jaettu. Oletettavasti tasokkaamman tunnelman luomiseksi, sillä sain nuoresta tarjoilijapojasta itselleni saattueen. Kiitin ja olin jo laittamassa tavaroita pöydän alle, kun kuulin jotain epämääräistä. Tajusin, että tarjoilijalla oli vielä asiaa. ”Oletko käynyt ennen täällä?”. Vastasin kieltävästi ja sitten hymähdin: ”Pitäisikö minun siis tietää jotakin?”. No, sain kattavan esittelyn, missä ovat kylmälinjasto, lämminlinjasto ja jälkiruokalinjasto ja juomalinjasto. Tarjoilijapoika oli jotenkin kauhean symppis. Hovimestarin elkeet eivät tulleet väkisin, vaan saatoin kuvitella poikaa ujoksi muutenkin.
Alku oli erinomainen – täydellisen pehmeää vaaleata vastapaistettua lämmintä leipää – siinäpä resepti minun hyväksyntääni. Minua ei voi silti yllättää helpolla. Samassa tilanteessa on varmasti jokainen suomalainen, joka on nukkunut hyvätasoisessa hotellissa ja käynyt aamiaisella. Esimerkiksi lentokenttähotelleissa on monipuolinen valikoima kansainvälisiä vieraitakin silmällä pitäen. Oletan siis nähneeni kutakuinkin kaikki perusaamiaisjutut. Mutta Eckerö Buffettiin olikin saatu ujutettua pieni yllätysmomentti. Ihanan raikas peruna-graavi-kananmuna -salaatti hienovaraisella yrttimarinaadilla. Muut osiot olivatkin sitten tutut – leivänpäälliset, jugurtit, kokkelit, pekonit jne. Juomatarjoilu oli myös kattava. Oli mehua, vettä, soodavettä ja limsoja, sekä tietysti kahvia ja teetä. Minusta oli ihana saada soodavettä. Kävin täyttämässä lasiani siinä määrin, että hyvä, etten vallan alkanut kuplia. Viivyin buffetissa reilusti yli tunnin. En pitänyt kiirettä, vaan annoin itselleni aikaa sulatella ruokaa. Saatoin siis maistella kaikkia ”ruokalajeja”. Aamiaisesta tulikin vähän niin kuin perinteinen laivan illallisbuffet. (Senhän oikeastaan voisi nauttia myös vähän kuin brunssin, koska kattauksia on kaksi eli toinen olisi lähempänä puolta päivää.)
Aamiaisen jälkeen päätin etsiytyä johonkin kivaan kahvilaan. Bar Nosturissa oli esiintyjäbändi iskelmämusiikkia soittamassa ja laulamassa. Yksi pari pyörähteli lavalla. Vapaa istumapaikkakin löytyi, joten rojahdin nojatuolille. Paikan tunnelma vei mukanaan, joten istuinkin siinä koko loppumatkan. Tanssilattialla pyörähteli parhaimmillaan lähes kymmenen paria. Ei se lavatanssikulttuuri olekaan kuollut – ainakaan vielä.
Yhtä asiaa en oikein käsittänyt. Kun olen Tallinnaan matkustanut, aina on ollut ruuhkaa poistumiskannella. Puoli tuntia ennen rantautumista kerääntyy jo aikaisia laukunvetelijöitä ja varttia vaille ei meinaa mahtua portaista alas. Mutta nytpä oli eri juttu. Lähdin menemään ulko-oville vasta kun näin, että laiva kääntää laiturille. Kahvilaan jäi paljon porukkaa jälkeeni. Oli vain viisi minuuttia rantautumiseen. Ja minä pääsin jopa viiden metrin päähän ovesta odottelemaan. Mihin se kiire tässä laivassa katosi?
Eckerö Line – nimestään huolimatta suomalainen. Tämä oli firman mainosslogan. Varsin nokkela ja tarttuva. Ensimmäiseksi siitä tuli mieleeni Arla Ingman, joka on periaatteessa ruotsalainen yritys, vaikka suomalaiset maitotuotteet tulevatkin suomalaisilta maitotiloilta. Muistan vielä sen kohun, kun Valiota ei ollutkaan erään kaupan hyllyllä. Asiakaspalaute vaati ”aidon suomalaisen” maidon palauttamista, vaikka se onkin kalliimpi. No, minäkin taisin olla nimen vuoksi hieman sivuun harhautunut odotuksissani, sillä aidosti yllätyin todettuani laivan henkilökunnan olevan kauttaaltaan suomalaisia. Ja poiminpa vielä erään tiedonjyväsenkin: omistaja on ahvenanmaalainen. Eckerö Line taitaa sittenkin olla valiota.
