Italian kiertomatkalla pääsee Iltaretkelle Venetsiaan
Valitsin Ikaalisten matkatoimiston kiertomatkoista Italian helmet -kiertomatkan. Kiertomatkalla pääsee tutustumaan samalla reissulla Venetsiaan, Pisaan, Firenzeen ja Roomaan.
Osallistuin ensimmäisenä iltana Venetsian iltaretkelle. Bussi ajoi meidät Venetsian laitamille. Satamassa meitä odotti vesibussi. Sana ei kuvaa alustamme kirjaimellisessa mielessä kovin hyvin. Kyseessä oli kaksikerroksinen vene. Symbolisessa mielessä vesibussi oli kyllä hyvä ilmaus. Sillä pääsee satamasta keskustaan. Vesibussimme pysäköi rantatien varteen. Nousimme kyydistä ja kävelimme pitkin rantatietä Markuksen aukiolle. Alkoi sataa, joten kiirehdimme eteenpäin pikkukujia pitkin. Matkaa ei ollut onneksi kuin pari korttelia ja sitten pääsimmekin jo ravintolaamme nimeltä Rossopomodore. Ryhmälle oli varattu paikat yläkerrasta ja saimme istuutua valmiiksi katettuun pöytään.
.
Söimme kolmen ruokalajin illallisen italialaiseen tapaan. Alkuruuaksi (tai ensimmäinen ruoka) on hiilihydraattipommi pastan tai lasagnen muodossa. Pääruoka tai pikemminkin toinen ruoka taitaa useimmilta italialaisilta jäädä väliin täyttävän alkuruuan jälkeen. Jälkiruokana usein juustolajitelma tai jotain makeaa, kuten tiramisua. Tarjolla oli seurueellemme myös puna- ja valkoviiniä ja vettä. Illallinen oli mielestäni herkullinen ja tyhjistä lautasista päätellen muut ajattelivat samoin.
Kävelemme takaisin vesibussipysäkille. Rantakatu on hiljentynyt, illan viimeiset turistilaumat enää jäljellä, me heidän joukossaan. Laiva irtoaa satamasta ja lipuu pitkin vesiväylää. Valaistu Venetsia näkyy molemmin puolin alustamme. Budapest, Pietari ja Pariisi tulevat ensimmäisinä mieleen niistä kaupungeista, joissa on jokiristeilyjä iltavalaistun keskustan halki. Puitteet ovat samankaltaiset, mutta täällä Venetsiassa kyse ei ole turistivetonaulasta. Tämä on aitoa elämää, säännöllinen bussireitti paikassa, jossa perinteinen liikkuminen haastetaan.
Seisoimme Markuksen aukiolla ja odotimme. Pian se kuului. Kellojensoitto. Aukion kaikki ulkovalot syttyivät, oli tullut iltahämärä. Näin meidät syöstiin leppoisan iltapäivän tunnelmasta illan mystiikkaan. Kun kaistale maapalloa kääntää selkänsä aurinkoon, tunnelma muuttuu aina. Venetsiassa vain oli mahdollisuus värittää ympäröivää hämärää historiallisilla mielikuvilla. Kun kävimme katsomassa gondoleita, mieleeni tuli niiden entisaikojen kyytiläiset. Näen mielessäni naisia valtavissa juhlapuvuissa, kasvoillaan koristeelliset naamiot. Kuvittelen heidän olevan matkalla Venetsian dogen järjestämiin juhliin. Juhlaseurueen perässä tulee lääkäri päässään ruttonaamio, tuo entisajan vastine hengitysmaskille. Hän on juuri nähnyt vasta kotiin palanneen merimiehen kuolleen ruttoon. Uusi epidemia tulisi kestämään taas seitsemän tai kahdeksan vuotta eikä se jäisi pimeän ajanjakson ainoaksi.
Yhtäkkiä karabinieerien vene kiiti pikavauhtia sireenit vilkkuen ohitsemme. Se toi mieleeni erään ihmisen, joka on minua pätevämpi luonnehtimaan Venetsiaa kaupunkina. Venetsiassa asuva amerikkalainen kirjailija, Guido Brunetin äiti Donna Leon on sanonut kotikaupungistaan näin: Venetsiassa ei ole mitään chiciä. Se on pieni, hiljainen, takapajuinen, sovinnainen, konservatiivinen maakuntakaupunki. Suurin osa venetsialaisista on työläisiä, yksinkertaisia ihmisiä. Jotkut eivät ole koskaan käyneet kaupungin ulkopuolella. Pidän täällä asumisesta siinä, että ihminen pakotetaan joka päivä olemaan inhimillinen ja hyväksymään fyysiset rajoitukset. Täällä saa kulkea ylös ja alas koko ajan. Oma mielipiteeni on, että illalla mikään ei estä romantisoimasta Venetsiaa.
